Kategoriat
Kissamaisia juttuja

Siskoksiksi

Sekä Xena että Luna olivat nähneet sisaruksia ja muita kissoja jo kasvatuskodeissaan, mutta uuden siskon kohtaaminen oli kuitenkin aika jännittävää. Varsinkin Xenalle, joka pörhisti kaikki karvat ja irvisteli pelokkaasti oudolle tunkeilijalle.

Sopuisa yhteiselo alkoi kuitenkin nopeasti, kiva kun oli kaveri jonka kanssa juosta iltahepulit. Tiedättehän, se hetki iltauutisten ja nukkumaanmenon välissä, kun on aivan pakko päästellä höyryjä.

Uuteen kotiin sopeutuminen meni hyvin. Luna oli ensimmäisinä öinä rauhattomampia ja etsiskeli varmaankin tuttua emoa. Xena on alusta asti nukkunut kuin tukki, pienenä keränä jossain lämpimässä omien ihmisten läheisyydessä. Luna etsii yleensä sopivan näköalapaikan jostain lähistöltä, mutta tulee lähes kaikkinä öinä tervehtimään, josko pari yöllistä rapsutusta olisi saatavilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *